joulu 042013
 
 4. joulukuuta 2013  Salibandy

Paluu salibandyyn? Jep, mutta kentänlaidalle…tai no, välillä myös kaukaloonkin.

Ensin kuitenkin historiaa: Salibandyn peluun aloitin hieman ennen 90-luvun puoliväliä n. 23 vuoden iässä lajin ollessa vielä tuossa vaiheessa ”melko uusi juttu”. Tokihan sählyä olin pelannut jo kouluissa, mutta kunnon säännöillä ja välineillä vasta tuosta lähtien työpaikan perustettua oman salibandykerhon, joka osallistui Arena Centerin, Konalan toimipisteen, pyörittämään puulaakisarjaan. Siitä se lähti ja niinpä seuraavan kymmenen vuoden ajan tulikin pelailtua ”säbää” kohtuullisen aktiivisesti useammassakin eri joukkueessa, sarjatason vaihdellessa vitosdivarista aina kolmosdivariin saakka. Alkuaikoina mukaan mahtui myös puuhastelua D-junnujen valmennuksessa tuolloin juuri syntyneen M-Teamin riveissä (mukaan olin päätynyt alunperin Meikun puolelta, sillä M-Team muodostui Martinpääskyjen yhdistyttyä Meikun kanssa) ja pelasipa myöhemmin ainakin yksi tuon ajan junnuista vuosien ajan aikuisten SM-sarjassakin. Valmennus jäi yhden kauden jälkeen pois kuvioista keskityttyäni pelaamiseen. Oma pelipaikka vakiintui ajan saatossa hyökkääjän tontilta pakiksi.

Esikoisen synnyttyä vuonna 2004 alkoi kiinnostus lajiin karisemaan todenteolla jatkuvien loukkaantumisten myötä ja niinpä kengät tulikin laitettua ”pysyvästi” naulaan kutakuinkin vuosien 2005 ja 2006 vaihteessa. Sittemmin harrastuksia on tullut ja mennyt, ja onpa salibandyyn paluukin käynyt joskus mielessä, mutta epäilys nilkkojen tai jalkojen kestosta ylipäätään on karistanut moisen haihatuksen mielestä samantien. Näistä lähtökohdista BJJ onkin sitten ollut ”todella fiksu” harrastevalinta, hehe.

Osallistuminen salibandytouhuihin monen vuoden tauon jälkeen on kuitenkin tosiasia, sillä esikoiseni on nyttemmin harrastanut salibandya jo hyvän tovin, tämän aloitettua pelaamaan LoSB:n 03-pojissa puolitoista kautta sitten, harjoiteltuaan ensin lajin perusteita yhden kauden verran salibandykerhossa. Oma roolini on ollut toimia poikien joukkueen apuvalmentajana, joka tarkoittaa välillä treenikaukaloon hyppäämistä ja käytännön esimerkin näyttämistä. Joukkueella on onneksi erittäin hyvä ja kokenut ykkösvalmentaja, joten olen voinut auttaa lähinnä poikien perustaitojen (itseluottamus, vedot liikkeestä ja kovasta juoksusta kiertäen jne.) kehittämisessä, sillä taktiikkapuoli ei ole ominta juttuani ollut koskaan. Tämä aika, joka on tullut vietettyä pojan ja joukkueen kanssa, on ollut todella antoisaa. Poikien pelillinen ja taidollinen kehitys on ollut suorastaan huikeaa ja tulostakin on syntynyt. Viime kausi meni joukkueella hyvin, mutta tämä kausi on mennyt kokonaisuutena vieläkin paremmin, sillä pojat pelaavat kevätkaudella ”Eliittisarjassa” sarjapaikan on varmistuttua jo tässä vaiheessa, vaikka kaksi alkusarjan ottelua on vielä pelaamatta. Omat harrastukset ovat tällä välin jääneet jalkoihin paitsi jaksamisen niin myös ajanpuutteenkin vuoksi. Vaan eipä haittaa, sen verran mukavalta puuhalta tuo halleissa luuhaaminen oman pojan kanssa tuntuu. Itse en siis ole palannut pelaajana kaukaloihin, tuskin koskaan tulen tosissani enää niin tekemäänkään…tai mistäpä tuota tietää, ihan hyvinhän tuo maila tuntuu vielä käsissä pysyvän :-p

Login