elo 112009
 
 11. elokuuta 2009  Valo- ja videokuvaus

Lähistöllä riehui pieni tulipalonpoikanen enkä malttanut olla menemättä paikalle kameran kanssa. Tuloksena oli aimo kasa otoksia, joista yhden Helsingin Sanomat kelpuutti nettiuutisointiinsakin. Hesari tosin pakkasi kuvaa melkoisesti esitysteknillisistä syistä, joka annettakoon anteeksi, sillä onhan tuo sen verran ainutkertainen tapaus omalle kohdalle. Varsinkin kun tuosta tuli jopa tienestiäkin 100 euron verran.

Useampia kuvia löytyy munhiekkiksen galleriasta, eli täältä. Valitettavasti olin liikkeellä ainoastaan 18-50mm:sen lasin kanssa, joten lähikuvia en saanut aikaiseksi. Tuulen suunta määritteli melko tehokkaasti kuvaussuunnan, joten kuvakulmissa ei juurikaan vaihtelua ole tarjolla.

  No Responses to “Päiväni uutiskuvaajana”

Login