Pikainen visiitti salikisoissa

Menneenä lauantaina BJJ Center järjesti omalla kotisalillaan Hopa Challenge -salikisat, johon myös itsekin suuntasin. Kyseiset kisat olivatkin paisuneet melko suuriksi lähes 120 ottelijan ilmottauduttua mukaan kinkereihin. Itse tiputin sarjaa alemmaksi Finnish Openiin nähden ja ottelin tällä kertaa siis -82,3kg -sarjassa. Omasta ottelustani ei juuri kerrottavaa ole; alkoi ihan hyvin, mutta sitten annoin vastustajalle muutamat ohituspisteet ja jumituin selälleni makaamaan. Säälittävästi yritin alta säädellä päällä sidessä olevan vastustajan hapenottokykyä, mutta muu kroppa oli niin huonossa positiossa etteihän siitä mitään tullut. Eipä siinä sitten kauaa nokka tuhissut kun vastapuoli nappasi vasurista kimuran, ja se oli sitten siinä.

Parasta tietty kaikessa se, että en edes rikkonut itseäni (enempää). Tosin olisihan se moisella makaamisella ollut pieni ihme sekin.

2 thoughts on “Pikainen visiitti salikisoissa”

  1. Kieltämättä epäilin, että tästä ei uutisointia tulisi kun Jukalta kuulin eilispäivänä tuloksista. No, ens kerralla sitten vähn pidempi laihis ja 63kg sarjaan 😉

  2. Kyllähän sitä nyt sen verran suoraselkäinen pitää olla, että kehtaa myöntää julkisesti laiskoitelleensa ja olleensa ihan paska 😀

    Eikä se vastus välttämättä yhtään huonone vaikka alaspäin tiputtaisikin, pikemminkin päin vastoin…jotain hemmetin Duracelleja ovat 🙂

Kommentointi on suljettu.