tammi 132013
 
 13. tammikuuta 2013  BJJ ja muut kamppailut

Havaitsin, että meille seniori-ikäisille (eli 1977 ja aikaisemmin syntyneet) järjestetään tänä vuonna omat SM-kisat (Joukkue SM:ien yhteydessä Riihimäellä). Eikun sinne siis, joskin pieni ongelma on kyllä sen suhteen ettei viimeisen puolen vuoden aikana ole tullut treeniä maksimissaan kuin yhden käden sormien osoittama määrä ja aikaa kisoihin on karkeasti ottaen vaivainen kuukausi. Tulipa siis ”pienoinen” hoppu alkaa jumpata itsensä edes jonkinasteiseen ottelukuntoon.

Toivottavasti kisat saisivat sen verran succeeta, että nämä järjestettäisiin myös tulevina vuosina. Suomessa tosin seniori-kisat käydään vain Senior 1 -luokassa, kun maailmalla (mm. EM-kisoissa) on tarjolla luokkia välillä 1-5 eli aina 56-vuotiaisiin saakka. Olisihan se joskus mukava vääntää kisoissa samanikäisten setien kanssa Senior 2 -luokassa, parikymmentä vuotta nuorempien ikiliikkujien sijaan.

Niin tai näin, tulevat kisat pistivät vipinää allekirjoittaneen lahkeisiin sinkauttamalla motivaatiomittarin sataseen kertaheitolla…ja ihan hyvältähän tämä näyttää, mm. askel terveämpiin elämäntapoihin otettu 4 vrk sitten.

  No Responses to “Se siitä – eli velttoilu seis”

Login