helmi 172013
 
 17. helmikuuta 2013  BJJ ja muut kamppailut

Kuten aiemmin kirjoittelin, niin ilmoittauduin tammikuussa pitkän treenitauon päätteeksi ex-tempore -hengessä Senioreiden SM 2013 -kisoihin alle 88,3kg:n sarjaan. Samaan aikaan oteltaisiin myös joukkueiden Suomen mestaruuksista, joten kutsu saattaisi käydä myös sinne mikäli oman seuramme yli 76 kiloisten joukkue olisi vielä kisapäivänä vajaa. Nyt nuo kisat ovat takanapäin ja alla hieman tuntoja tapahtumista.

Kisoja edeltävänä päivänä ihmettelin lähes olemattoman jännityksen mukanaan tuomia vatsaongelmia, vatsassa pörräsi normaalia enemmän ”perhosia” ja niinpä ”konttori” tuli tutuksi. Iltaan mennessä oli hyvinkin selvää, että kyse oli jostain ihan muusta kuin ”perhosista” ruuan tullessa läpi pikavauhtia. Lämpöä oli normaalia enemmän muttei mitään kuumelukemia kuitenkaan. Aamulla tilanne oli jonkin verran parempi, mutta paras terä oli kateissa ja vessassa oli edelleenkin juostava vähän väliä. Odotukset kisoihin lähtiessä olivat siis melkoisen olemattomat, vaikka taskussa varma SM-pronssi olikin.

Omaan sarjaani oli ilmoittautunut vain 2 ottelijaa itseni lisäksi. Kaaviossa toiselle puolelle oli merkitty vain yksi kilpailija, joten arvelin tämän menevän suoraan finaaliin ja oman otteluni ratkaisevan pronssille jäävän ja finaali-otteluun menijän. Semifinaali-otteluni käynnistyi tasaisena ja pisteita napsittiin puolin sekä toisin aina 4 – 4 tasatulokseen asti, jolloin tein ratkaisevan virheen ja vastukseni lähti hakemaan vasempaan jalkaani suoraa nilkkalukkoa. Itse olin keskittynyt kauhomaan vastapuolen jalkaa omaan kainalooni enkä ehtinyt työntämään jalkaani ajoissa eteenpäin, jolloin vastustajani kiristi lukon kohdilleen. Hetken aikaa viivytin taputtamista, mutta periksi oli annettava puolitoista minuttia ennen ottelun päättymisaikaa. Se oli sitten siinä, ajattelin ja marssin katsomoon. Sapetuksissani ilmoittauduin mitalisteille tarkoitettuun avoimeen painoluokkaan yrittäen saada edes jonkinlaista hyvitystä kärsimälleni tappiolle. Näin jälkikäteen tarkasteltuna taputus oli ihan oikea ratkaisu, sillä nilkassa on tällä hetkellä todella mojova mustelma sisäpinnalla eikä kävely ole mitenkään nautinnollista.

Ottelun jälkeen kuulin täydentäväni +76 kiloisten joukkuetta, joten kisapäivä tulisi jatkumaan paitsi avoimissa niin myös joukkuekisan puolella. Siinä avittellessani puhelimitse -76kg -joukkueen kasaamista kuulen kun itseäni kuulutetaan painoluokkani semifinaaliin…mitä ihmettä?? Kamat kantoon ja marssin toimitsijapöydälle selventämään, että otettuani kuokkaan semifinaalissa ei itselläni pitäisi enää olla ottelua. Liiton puheenjohtaja Tommy Malmberg korjaa erheellisen käsitykseni ja kertoo tilanteen olevan sääntöjen vaatima menettely jos sarjassa on vain 3 osallistujaa – ensimmäisen semifinaalin häviäjä ottelisi kaaviossa yksin olevan kanssa toisen semifinaalin, jotta kukaan ei menisi ilmaiseksi (lue: ottelematta) suoraan finaaliin. Hämmennys oli alkuun melkoinen, joka karisi kummasti kun tajusin, että joudun tatamille ihan kylmiltäni ilman minkäänlaisia lämpöjen ottoa. Ei siinä mitään, huppari pois ja suojat suuhun. Vastus oli täynnä virtaa ja oli pari kertaa lähellä saada triangelin tai jujin kiinni, mutta onnistuin jokaisen kerran puolustamaan itseni vapaaksi viemällä painon suoraan kaverin niskoille. Ottelun tuoksinnassa onnistuin nappaamaan sweepillä 2 pistettä, joiden totesin halutessani riittävän voittoon. Nimittäin kuntopohjani alkoi murenemaan ottelun vanhetessa siihen tahtiin, että oli pakko aloittaa ajan peluu. Vastustaja jatkoi sitkeätä yrittämistä loppuun saakka, itseni keskittyessä puolustamiseen, joka kantoi hedelmää ottelun päättyessä 2 – 0 pistevoittoon. Pronssi kirkastui varsin yllättäen vähintäänkin hopeaksi ja finaalissa tulisin kohtaamaan ensimmäisestä semifinaalista tutun vastuksen.

Finaalin starttia odotellessa totesin pikalämpöjen ottamisen tätä edeltävän ottelun aikana riittävän hyvin. Toisin kävi, samalla kun edeltävä ottelu kuulutettiin tatamille, kutsuttiin myös oma finaalini viereiselle matolle. Niinpä lämmöt jäi ottamatta tähänkin otteluun…suorastaan loistavaa. Ottelun startattua ei jäänyt epäselväksi millä mielellä vastustaja on matolle tullut. Otteet olivat selvästi napakammat ja niskalla puskettiin oikein voiman kanssa. Ottelu noudatti hyvinkin tarkkaan ensimmäisen ottelun kaavaa ja tasalukemissa 0 – 0 mentiin aina ottelun puoleen väliin saakka, jossa vastustaja tekee kardinaalisen virheen nilkkalukkoa (ylläri ylläri, hehe) hakiessaan ja tulee diskatuksi ajassa 2:32. Ensimmäisen ottelun jälkeinen pettymyspronssi vaihtui yllättävien käänteiden jälkeen kultaan. Ohoh, ensimmäinen arvokisamitali on siis tosiasia, en rehellisesti sanoen osannut kultamitalia tällä kuntopohjalla, treenimäärällä ja viime aikojen vatsaongelmien vuoksi tosissani odottaa.

Kuvan oikeudet omistaa Juuso Harma. Kuvan muokkaus by Mika Ollila

Kuvan oikeudet omistaa Juuso Harma. Kuvan muokkaus by Ola.

Joukkuekisan alkua saatiin odotella hyvä tovi ja samalla yritimme kaksissa miehin arvuutella senioreiden avoimen alkamisen ajankohtaa. Nimittäin joukkuetoverini oli käynyt haastajien puutteessa pokkaamassa -94,3kg:n sarjasta kirkkaimman mitalin, joten myöskin hän oli ilomielin tulossa sulostuttamaan avointa sarjaa kanssani. Kuultuamme avoimien käytävän samaan aikaan joukkuekisan kanssa, naureskelimme tilannetta aikamme. Lisää hymyilyä oli luvassa joukkuekisan alettua ja ensimmäisen ottelun aikana tulevan kuulutuksen jälkeen, allekirjoittanutta nimittäin kutsuttiin ensimmäiseen avoimen sarjan otteluun. En malttanut olla vinoilematta asiasta toimitsijoille, jotka yhtyivät hilpeilyyni olkien kohauttamisella ja naureskelemalla ”omalle valinnalle”. Avoimen ottelussa vastaan asettui ottelija, jonka meriitteihin kuuluu mm. Aikidon musta vyö, joka puolestaan ilmeni varsin erikoisella ja vastustalle erittäin vaarallisella alasvientitekniikalla – kohtisuora ”potku” allekirjoittaneen etumaisen jalan polveen (joka tietty meni täysin suoraksi) ja samalla kova kiskaisu alaviistoon. Ensimmäisellä kerralla ei onnistunut, mutta toisella kyllä…kivun kanssa. Jos polvi olisi mennyt rikki, hermojen menetys olisi ollut taattu. Joka tapauksessa ottelussa mentiin hyvinkin vastustajan komennossa enkä saanut yhtä D’arce -kuristusyritystä lukuunottamatta mitään aikaiseksi. Koneeni piiputti edellisten otteluiden jäljiltä melkosesti ja niinpä jäin vastapuolen kuristukseen neljän minuutin paikkeilla. Se siitä ja takaisin joukkuekisan pariin. Joukkueen ottelut eivät sujuneet aivan kuten olin toivonut, joten vaivaisen kahden ottelun lepuuttelun jälkeen jouduin kantamaan korteni kekoon tilanteessa 1 – 2, eli pakkovoitto olisi otettava jotta mahdollisuus jatkoon säilyisi. Toisin kävi – vastaan asettui päätä pidempi ja otteluintoa puhkuva goljatti. Ei mitään jakoa, itselleni viides ottelu oli kertakaikkiaan liikaa ja kontrolloituaan ottelua tarpeeksi, vastustajani kyllästyi leikkimiseen ja laittoi happihanani kiinni etuajassa – taputus ja suihkun kautta katsomoon.

Siinä muiden otteluita seuratessamme havahdumme avoimien finaalin olevan käynnissä, mitä ihmettä…joukkuetoverini ei ole vielä otellut ollenkaan. Selvisi, että toimitsija oli unohtanut merkata hänet avoimien kaavioon, joten kyseinen unohdus päätti joukkuetoverini kisat kuluneelta päivältä etuajassa.

Summasummarum: Olipahan päivä, melkoista tunteiden vuoristorataa ja yllättäviä käänteitä. Teknisesti ottaen oma Jiu-Jitsu on melkoista kuraa tällä hetkellä, puhumattakaan kunnosta, joten olisi vääryyttä olla korostamatta tuurin vaikutusta lopputulokseen. Päivälle kertyi viisi ottelua, joista kolmessa tuli kuokkaan lopetuksella, siinäpä miettimisen aihetta jatkoa varten.

Login