joulu 062006
 
 6. joulukuuta 2006  Moottoripyöräily, V-Strom

Kun katselee ulos ei voi olla hämmästelemättä ulkona vallitsevaa säätilaa. Lumesta ei ole tietoakaan ja lämpötila huitelee lähempänä kymmentä plus-astetta kuin nollaa.

Tänään katsellessani ulos ja arvioituani säätilaa tarkemmin, päätin kaivaa Suzukin naftaliinista ja lähteä ”baanalle”. Nämä uudentyyppiset vakuutukset, jotka mahdollistavat ajamisen ympärivuoden, ovat kyllä loistokeksintöjä vakuutusyhtiöiltä. Jos pyörässäni olisi vakuutus perinteisin seisonta-aikailmoituksin niin lähtemättä olisi jäänyt.

Kaikenkaikkiaan päivälenkille kertyi mittaa n.97km ja reitille osuivat mm. Saukkola, Sammatti ja Niemenkylän suunnalla oleva vanha saha. Tiet olivat kosteita ja muutamassa paikassa oli jäämiä hiekoitushiekasta, jota kylvettiin teille aiemmin ”alkutalvesta”, joten varovainen oli oltava. Ilmeisesti pyhäpäivän vuoksi liikennettä oli sopivan vähän eikä tarvinnut liiemmälti autojen perässä roikkua vaan matkaa saattoi taittaa omaan rauhalliseen tahtiin. Matkalla ei voinut todella kuin ihmetellä vallitsevaa säätilaa sillä useat pellot olivat aivan vihreänä ja paikka paikoin lannan haju lävähti päin näköä niin voimakkaana, että hengen pidätys tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Lenkillä tuli ainoastaan yksi motoristi katupyörällään vastaan, joten en ihmettele muiden tielläliikkujien lähinnä hämmentyneitä reaktioita ajaessani ohitse/vastaan…eletäänhän nyt kuitenkin joulukuuta.

Nakymia Lohjan ja Muurlan valiselta moottoritietyomaalta Nakymia Niemenkylan suunnalla olevalta sahalta Nakymia Niemenkylan suunnalla olevalta sahalta Nakymia Niemenkylan suunnalla olevalta sahalta Nakymia Niemenkylan suunnalla olevalta sahalta

Login