Nopeat syö hitaat

Alusta alkaen on ollut selvää, että tulen hankkimaan VFR:ään Givin V35-sivulaukut ja SW-Motechin pikalukkotelineet. Tänään sain äkillisen inspiraation tarkistaa internetistä kyseisen mallin saatavuutta käytettynä. Tarjontaa olikin yllättävän paljon, sillä onnistuin löytämään kolme erillistä myynti-ilmoitusta ko. laukuista. Merkille pantavaa näissä oli paitsi se, että kaikki olivat mustia niin myös se, että ne olivat ZZR1400:sista peräisin. Yksi ilmoituksista oli kuitenkin selkeästi yli muiden ja päätin olla aikailematta turhia. Niinpä musta, kerran käytetty ja virheetön, V35-laukkupari vaihtoi omistajaa lähestulkoon yhden uuden laukun hinnalla. Hinta oli niin huokea, että en antanut väärän värin haitata, sillä sivulaukkujen musta väri hopeisessa pyörässä ei reissun aikana paljoa paina. Jos väri alkaa tökkimään, mitä epäilen, niin saahan noita väriosia Motomarketista 50-60€:n kappalehintaan…ja siltikin kokonaishinta laukuilla olisi selvästi uusia halvempi. Nyt enää laukkuraudat niin kesäinen kuljetuskapasiteettiongelma on ratkaistu.

Givi V35 -sivulaukut mustalla väriosalla Givi V35 -sivulaukut mustalla väriosalla