Norja 25.7. – 4.8.2008

 

11. & 12. Päivä: Tornio – Längelmäki – Lohja (573km ja 248km)


Aamulla emme pidä lähdön kanssa mitään suurempaa kiirettä ja keräilemme kimpsujamme kasaan kaikessa rauhassa. Yö on tullut nukuttua todella sikeästi mökin sohvasta levitetyllä ”parivuoteella” eikä edellisen päivän pitkähkö ajomatka tunnu kropassa laisinkaan. Camping-alue on ehtinyt tyhjentymään melko tehokkaasti muista alueelle majoittuneista motoristeista ennen kuin ehdimme edes palamaan hampaiden pesulta. Kerrankin näin päin, vaikka tilanne tuntuukin hieman oudolta.

Poikamme on viettänyt ”mökkielämää” appivanhempien kanssa Längelmäellä koko reissumme ajan ja päätämme itsekin suoria samaan paikkaan reissun päätteeksi. Ennen lähtöä sovimme keskenämme, että emme ilmoita perheelle mökille saapumisen aikataulusta mitään, sillä 3-vuotias kun osaa pitemmän päälle olla melko rasittava odotellessaan jotain todella kivaa tapahtuvaksi ja ikäväkin olisi varmasti nostanut päätään. Rauha mökillä olisi varmasti ollut mennyttä.

Emme ole päässeet kovinkaan paljoa Oulun alapuolelle kun emme voi olla pistämättä merkille erästä seikkaa; Olemme reissulla ajaneet tähän mennessä rapiat 5000 kilometriä ja ennen Suomen puolelle tuloa nähneet vain 2-3, enemmän tai vähemmän liikenteessä olevaa, poliisiautoa. Nyt Suomen puolelle päästyämme olemme bonganneet vähintäänkin 8 pelkästään liikenteen kyttäämiseen keskittynyttä poliisiautoa. Ihmekkös tuo jos ei poliisien resurssit riitä, keskittyisivät rikoksien ratkontaan tiellä liikkujien kyttäämisen sijaan…prkl.

Jyväskylää lähestyessämme edessämme tapahtuu jotain mitä emme haluaisi nähdä. Ajamme väljässä jonomuodostelmassa kun vastaantulevasta jonosta joku kyllästyy edessään olevaan hidastelijaan ja lähtee ohitukseen jonostamme välittämättä. Edessämme oleva auto saa vaivoin väistettyä pientareen puolelle ja kun itse ehdin reagoimaan tilanteeseen jotenkin, on tilanne ohi ohittajan palattua omalle kaistalleen. Ärräpäiden määrä kypärien sisällä on suuri…pitihän se arvata, että jos reissulla meinaa jotain vakavaa sattua niin se tapahtuisi tietenkin Suomessa kotimaisen sarvikuonon ansiosta.

Jyväskylässä teemme pienen ketunlenkin etsiessämme reittiä kauppakeskukseen, josta ostamme tuliaisen poikaa varten. Parkissa huomaan pyörän sylkäisseen hieman jäähdytysnestettä ulos, mutta en kuitenkaan huolestu tuosta sillä nestettä on koneessa riittävästi. Jatkamme matkaa aina Länkipohjan Nesteelle asti, jossa yritämme verestää muistoja Snackyn legendaarisesta kalakerrosateriasta. Pieleen menee, sillä myyjä ei ymmärrä ”tuplamälli”-tilauksestamme tuon taivaallista ja roudaa pöytään nuivimmat kalakerrokset ikinä. Liekö aika kullannut muistot? Tuskin, sillä filepuikotkin ovat vaihtuneet mössöpuikkoihin. Eipähän tarvitse kokeilla enää uudestaan…vanhat ajat eivät palaa Snackyn hypetyksestä huolimatta, hehe.

Lopulta kurvaamme mökin pihaan vaivihkaa ja ilmoitamme reippaalla kaasutuksella saapuneemme paikalle. Rantasaunalta alkaa kuulumaan iloista huutoa ja eipä aikaakaan kun saamme kaapata poikamme lämpimään syleilyyn. Melko pian käy selväksi, että joudun vaihtamaan VFR:n hieman laiskempaan kulkupeliin ja heitämme pojan kanssa pari pientä lenkkiä läheisillä metsäteillä.

Välillä on kokeiltava vähän hitaampiakin laitteita

Miettiessämme jatkoa päätän viedä VFR:n kotiin ja palata mökille autolla vielä saman päivän/illan aikana, vaimon jäädessä pojan kanssa mökille odottelemaan. Niinpä muutaman tunnin kuluttua kotiin päästyäni VFR:n mittari näyttää ajokertymän pituudeksi 5844 kilometriä. Itse lasken reissuni päättyneen tuohon, mutta vaimoni reissu päättyisi virallisesti vasta seuraavana päivänä saavuttuamme kotiin koko perheen voimin.

Reissua tehtiin moottoripyörällä siis vain yksitoista päivää, mutta kotiutuminen tapahtui vasta kahdentenatoista päivänä…siitä tuo erikoinen otsikko tämän viimeisen päiväkertomuksen osalta. Niin ja mainittakoon vielä, että vanha IXUS sai tosiaankin lähtöpassit melko pian reissun jälkeen, joten ehkäpä seuraavilta reissuilta on parempia kuvia tarjolla…mene ja tiedä.

« Edellinen päiväTakaisin alkuun »

  One Response to “Norja 25.7. – 4.8.2008”

Login