Norja 29.7. – 6.8.2006

 

1. Päivä: Lohja – Turku – Tukholma – Avesta


Reissun startti tapahtui kukonlaulun aikaan Jarnon parkkipaikalta sillä olimme varanneet liput Silja Linen Turun aamulaivaan. Laivan pitäisi lähteä satamasta klo 9:10, joten matkaan oli lähdettävä varmuuden vuoksi hyvissä ajoin. Noloa olisi ollut jäädä tuosta laivasta. Lähtöä edeltävänä yönä ripotteli vettä vähän enemmänkin, mutta aamulla tästä ei ollut enää muistona muuta kuin satunnaisesti märkä asfaltti ja tummat pilvet horisontissa. Matkaan lähdettyämme, ensimmäisen kilometrin aikana, taivaalta pudonneita muutamia pisaroita ei voinut edes sateeksi tai sen yritykseksi kutsua, joten reissu starttasi varsin kohtuullisessa säässä.

Starttihetki

Matkalla Turkuun pidimme pari pientä taukoa ja tunnelmassa oli havaittavissa selvää innostusta vielä edessäpäin olevasta reissusta. Jutustelu oli innostunutta ja malttamattomana odottelimme Norjaan pääsyä. Eräällä taukopaikalla pojat huomasivat pyöräni takarenkaan venttiilinhatun puuttuvan ja harmissani muistin sen jääneen autotallin lattialle tarkastettuani edellisenä iltana pyöräni rengaspaineet. Päätin hankkia sen vielä ennen laivaan menoa Turusta. Samaisella tauolla muistin myös etten ollut tarkastanut ketjujen kireyttä täysilasti päällä, säädettyäni niitä renkaan vaihdon jälkeen. Ei muuta kuin Jarno taakseni istumaan ja toteamaan tilanne: sydän pompahti sillä ketjut olivat kuin viulun kieli. Siirtäessäni pyörää muutaman sentin ja laittaessani pyörän vaihteen vapaalle tilanne korjaantui – välystä oli kuitenkin riittävästi.

Eka tauko

Turkuun päästyämme ihmettelimme alueella leijuvaa sakeaa savua, jonka lähteeksi paljastui Hotelli Caribian takana olevalla omakotialueella sijaitseva tulipalo. Emme jääneet ihmettelemään tätä sen kummemmin vaan etsimme lähimmän Shellin, jossa Sami tankkasi pyöränsä ja minä ostin tarpeellisen venttiilinhatun (kolmen kappaleen setti metallisia hattuja neulojen kera kun muuta ei ollut saatavilla) pyörääni. Itse asiassa ostin tuon hattusetin aivan turhaan sillä maksettuani ostoksen ja käveltyäni huoltamolta ulos, löysin maasta eheässä kunnossa olevan muovisen venttiilinhatun. Metalliset hatut tarraavat yleensä varsin kovaan kiinni, sormin avaamattomaan tiukkuuteen, ja niinpä päätinkin käyttää tuon maasta löytämäni hatun, voi kait sitä 3 euroa laittaa turhempaankin ajattelin.

Huoltamolta suunnistimme kohti satamaa, jossa muodollisuudet sujuivat jouhevasti ja meidät ohjattiin sivummalle odottelemaan laivaan pääsyä. Silja Festival saapui samaan aikaan vasta satamaan, joten jouduimme odottelemaan tovin laivan tyhjentymistä, mutta sään suosiessa mikäpä tuossa olikaan odotellessa. Tunnelma oli selvästi kohoaman päin sillä vasta nyt alkoi tuntumaan siltä, että johonkin oltiin oikeasti matkalla. Kesken rupattelun ja odottelun tulikin yllättäen kiire laivahenkilökunnan viittoillessa pyöriämme laivaan. Motoristit ohjattiinkin jopa hieman yllättäen ensimmäisinä laivaan. Laivaan päästyämme henkilökunta ohjasi pyörämme sivuun varsin hyvälle alueelle ja kiinnittäminen saattoi alkaa. Kun mallailin omaa pyörääni paikoilleen, joku henkilökuntaan kuuluva käski laittaa pyöräni keskituelle ja alkoi sanojensa tueksi kiskomaan pyörää taaksepäin. Muuten hyvä, mutta olin vielä siirtämässä pyörää parempaan kohtaan ja hetken aikaa vedimme pyörää vastakkaisiin suuntiin ilman, että keskituki oli edes maassa. Noudatin henkilön toivetta hieman hölmistyneenä ja nostin pyörän keskituelle, mutta tämän hävittyä paikalta siirsin pyörän välittömästi parempaan asentoon ja sivutuelle. Pyörässä oli sen verran lastia, että keskituella eturengas ei ottanut kiinni lattiaan ollenkaan ja oli näin varsin kiikkerä. Sivutuella pyörän sai paljon parempaan asentoon ja tuettua kunnolla liinojen avulla lattiaan/seinään. Eräs Ducati-kuski tuskaili liinojen puutteen kanssa, mutta sai apua toiselta motoristilta, joten hänenkin pyöränsä tuli lopulta asianmukaisesti kiinnitettyä.

Satamassa odottelua Odottelua satamassa eri suunnasta

Laivamatkassa ei juuri muuta kerrottavaa olekaan, sillä tapoimme aikaa parhaan kykymme mukaan keskustellen, ruokaillen ja jopa nukkuen. Saapuessamme Tukholmaan siirryimme hyvissä ajoin irrottelemaan pyörien kiinnityksiä. Voisi jopa sanoa, että liiankin hyvissä ajoin sillä autokannella oli tuskastuttavan kuuma ja kostea ilma. Hiki virtasi valtoimenaan ennen kuin pääsimme ajamaan ulos laivasta Ruotsin kamaralle.

Lepuuttelua hytissa Hyttiaskareita meneillaan Ruotsin kamaralla ollaan

Tukholmassa en ehtinyt juurikaan maisemia ihmettelemään vaan todetessani kaupungin sen verran sokkeloiseksi etten löytäisi kaupungista ulos ihan hetkessä, keskityin peesaamaan Samia, joka eteni turvallisesti navigaattorin turvin. Eräässä kohdassa ihmettelin jotain liikennemerkkiä, jonka alla oli keltaisia vilkkuvaloja. Liikennemerkin merkitys valkeni vasta huomattuani paikallisten pysähtyvän merkin kohdalle, valojen vilkkuessa, ja ajettuani itse merkistä ohi pysähtyessäni oikealle erkanevan tien liikennevaloihin. Oma sijaintini oli nimittäin vielä tässä vaiheessa oikealle kääntyvien jonon vuoksi myös vasemmalle erkanevalla ajoradalla bussin tullessa varikolta oikealta puolelta. Eli blokkasin bussin kulun täysin. Kiltisti tämä kuitenkin odotti valojemme vaihtumista ja jatkoi matkaansa vasemmalle. Oppia ikä kaikki, HKL:n mies olisi varmasti puskenut päälle kuin yleinen syyttäjä torvet laulaen.

Päästyämme Tukholmasta väljemmille vesille tarkastelimme Jarnon kanssa huolestuneena taivaanrannassa vellovaa erittäin tummaa pilvimassaa sillä reittimme näytti kääntyvän juurikin samaan suuntaan. Jossain vaiheessa muistan maininneeni Jarnolle, että Sami tekisi pelimiehen liikkeen jos vetäisi pikapuoliin sivuun sadeasujen pukemista varten. Suurinpiirtein samantien Sami laittoi vilkun päälle ja kääntyi läheisen huoltamon pihaan. Telepatia toimi siis. Sadeasut pikapikaa ylle ja takaisin tien päälle. Ratkaisu oli oikea sillä kohta vettä tuli kuin saavista kaatamalla.

Tuli akuutti tarve sadeasuille

Matkalla Uppsalan suuntaan ohitimme jossain vaiheessa meidän kanssa samassa laivassa olleen Ducatin, joka oli pysähtynyt pientareelle syystä tai toisesta. Kuski teki jo lähtöä liikkeelle, niinpä emme jääneet ihmettelemään tätä sen enempiä vaan jatkoimme ajoa eteenpäin. Jossain vaiheessa tuo Ducati suhautti ohitsemme, mutta jäi kuitenkin näköpiiriimme. Tiemme erkanivat myöhemmin meidän suunnatessa pohjoiseen ja Ducatin jatkaessa matkaa kohti etelää.

Tarkoituksenamme oli ehtiä vielä illan aikana Avestaan, johon jäisimme yöksi. Pidimme matkalla kuitenkin muutaman tauon aina samalla säätä tarkkaillen. Sade loppui ajon aikana, mutta emme enää riisuneet sadeasuja vaan jatkoimme varustuksessa majapaikkaan asti. Illan hämärässä Avestaan saavuttuamme etsimme majapaikkamme, jonka osoitteen Sami oli syöttänyt navigaattoriinsa. Löysimme camping-alueelle suoraan ajamalla vaikkakin Sami paljasti myöhemmin, että navigaattori oli alkanut sekoilemaan juuri Avestaan tullessa koska alueelle oli tehty melkoisesti tietöitä ja GPS oli alkanut laskeskelemaan tästä johtuen reittiä uusiksi. Viime metrit Sami oli ajanut lähinnä ns. perstuntumalla. Respan löytyminen sen sijaan aiheutti pään vaivaa ja pientä pyörimistä alueella. Ihmiset katselivat uteliaana ja ehkä vähän huvittuneenakin touhujamme. Vasta tavatessamme camping-alueen kylttiä uudelleen ymmärsimme, että lähistöllä oleva Shell toimii alueen respana…sinne siis!

Tauko jossain ennen Avestaa

Shellillä selvisi, että kaikki mökit on varattu, joten ensimmäinen yö vietettäisiinkin teltassa (tämä olikin sitten reissun ainoa telttamajoituksessa vietetty). Shellillä pääsin nolaamaan itseni ensimmäisen kerran (lisää luvassa vielä myöhemmin, hehe). Ostettuani Vissyn vaihdoin Samin kanssa vielä muutaman sanasen ennen ulosmenoa ja pyrin huoltamon ovesta ulos. Ainoa vaan ettei tämä oikein onnistunut kahvan puutteen vuoksi. Jäin sitä siihen ihmettelemään ( ei lamppu ajukopassa syttynyt!) ja tönimään ovea. Yritin jopa tarrata oven reunasta kiinni, mutta samassa huomasin oven toisella puolella ruotsalaisen pariskunnan, joka varsin huvittuneena seurasi koomailuani. Tajuttuaan ettei meikäläisen homma oikein etene, työnsivät he ystävällisesti oven auki. Tässä vaiheessa en olisi pistänyt pahitteeksi jos viereeni olisi avautunut kuoppa, johon olisin voinut hävitä. Ruotsin Shelleillä näyttää nimittäin olevan sisäänkäynti- ja poistumisovi erikseen. Nämä ovat erotettu toisistaan poikittain olevalla hyllyllä, enkä tätä tajunnut. Pariskunnassa herätti lisää huvitusta kun totesin oviaukossa kohdatessamme ”Well, now i’m feeling myself very very stupid”. Saipa taas kerran suomalainen niitettyä kyseenalaista kunniaa, mutta uskalsinpa sentään myöntää tuon ääneen, hehe.

Takaisin camping-alueelle päästyämme en voinut olla nauramatta (anteeksi vain) kun Jarno vetäisi kunnon ketarat pompatessaan pois kyydistäni, oli nimittäin toisen jalan lahje tarttunut johonkin kiinni, ja pyöriskeli pitkin nurmikkoa. Tilanne nyt vain sattui tuntumaan varsin koomiselta pitkän päivän jälkeen. Paikallinen aluevahti saapui metelimme johdattamana paikalle ja osoitti meille tasaisemmat paikat alueelta, johon saatoimme teltat väsätä. Teltan kasaaminen meni ensimmäisellä yrityksellä puihin ja jouduimme korjailemaan asennusta jonkin verran ennen kuin kelpuutimme tuloksen. Telttapaikan varauksen yhteydessä vastaanotimme myös sosiaalitilojen avaimen ja pakollisten iltapuuhien jälkeen pääsimme yöpuulle. Itse en kuitenkaan saanut unta orastavan vessahädän vuoksi, joten päätin hetken makuupussissani kärvistelyn jälkeen ähistellä itseni ulos teltasta. Eipä tuo kovin vähin äänin onnistunut ja Jarno heräsi ihmettelemään tapahtumaa. Loppujen lopuksi onnistuin kuitenkin ulostautumaan ja pääsin käymään tarpeillani. Takaisin tullessa rymistelin niin, että teltan narut vain sinkoilivat ja jouduin suorittamaan lieviä korjaustoimenpiteitä ennen yöpuulle pääsemistä. Jarno osoitti ensimmäisen kerran uskomattomia unenlahjojaan eikä tiennyt paluu-koomailuistani tuon taivaallista (!!!???!!). Loppuyö kului ainakin itseltäni silloin tällöin heräillessä. Sen verran tottumaton telttanukkuja meikäläinenkin on.

Ajoa kertyi päivän aikana yhteensä 300km.

« AlkuunSeuraava päivä »

Login