Norja 29.7. – 6.8.2006

 

5. Päivä: Lom – Aurland – Voss


Aina välillä tulee hetkiä, jolloin ajo ei kerta kaikkiaan tunnu hyvältä. Tämä aamu oli juurikin sellainen. Maisema kyllä vaihtui, mutta takapuoli puutui jo muutaman kilometrin jälkeen ja paikkoja kolotti melkoisesti, Sinällään kummallista sillä yö tuli nukuttua todella hyvin. Kun kroppa valittaa niin huomio kiinnittyy mukamas hitaasti mateleviin kilometreihin ja sitä lähinnä keskittyy odottelemaan seuraavaa taukoa.

Lom:sta lähtiessämme Voss:n suuntaan, jouduimme toteamaan varsinaisen tien nro 15 olevan suljettu (syy ei meille valjennut) ja valitsemaan kiertotien. Ehdimme etenemään kiertotietä maksimissaan puolisen tuntia ennen kuin liikenne pysäytettiin paikallisen tielaitoksen toimesta etenemissuuntaamme nähden täysin. Norjaa ymmärtämättöminä emme saaneet tolkkua liikenteen katkaisemisen syystä ja oletimme pysäytyksen johtuvan joko maanvyörymästä tai mahdollisesta kolarista. Tovin ihmeteltyämme vastasuunnasta alkoi valumaan melkoinen jono muuta liikennettä. Kun jono oli ohittanut meidät, pääsimme jatkamaan matkaamme. Jouduimme seisomaan jonossa kaiken kaikkiaan reilut pari kymmentä minuuttia. Ajaessamme eteenpäin, ei minkäänlaista estettä näkynyt ja kesti hetken ennen kuin ymmärsimme tien olevan, pääsääntöisesti, niin kapea ettei kahdelta vastaantulevalta bussilta/kuorma-autolta ohittaminen onnistuisi mitenkään. Olivat siis päättäneet katkaista tien kummastakin päästä ja päästävänsä liikennettä vuorotellen pätkälle. Hyvä idea, mutta valitettavasti pätkä oli arviolta n.10km pitkä, joten odotusaika nousi väkisinkin melkoiseksi. Tuskin tuossa muuta keinoa olisi ollutkaan käytettävissä. Liikennesolmu olisi ollut melkoinen jos tuonne olisi raskasta liikennettä päästetty molemmista suunnista yhtä aikaa…normaaleilla henkilöautoillakin kohtaaminen näytti muodostuvan taiteiluksi.

Tassahan seistaan eika muuta voida

Mikäli olisimme päässeet lähtemään Lom:sta suunniteltua reittiä, olisimme välttyneet ylimääräiseltä ajolta sillä kiertotie kulki Lomista katsottuna järven tms. vastakkaista puolta ja jouduimme palaamaan Lom:n puoleista rantaa pätkän takaisinpäin päästäksemme tielle nro 51, joka kulkisi ylängöillä kohti Fagernesiä (jonne asti emme käsittääkseni kuitenkaan ajaneet). Ylängöllä pidimme aamiaistauon ja vetreyttelimme jumissa olevia jäseniämme loikkimalla kosken rantakivillä. Aamu tuntui olevan kaikille yhtä nihkeä.

Tauko Tauko Tauko Tauko

Tauon jälkeen jatkoimme matkaamme Fagernesin suuntaan. Ylängöillä kohtasimme erittäin uhkaavan näköisiä sadepilviä, jotka onneksi pysyttelivät hieman kauempana. Muutama pisara sentään saatiin, mutta onnistumme melkoisella tuurilla luovimaan suoraan kahden rankkasaderintaman välistä. Sinällään hassua katsella noin kilometrin kummallakin puolella tietä matalalla roikkuvista pilvistä satavan vettä kuin saavista kaatamalla. Jos pilvet olisivat sattuneet kohdalle niin tuskinpa olisi juurikaan hymyilyttänyt.

Ylankomaisemaa Ylankomaisemaa Pilvia, joiden alle ei passaisi joutua Pilvia, joiden alle ei passaisi myoskaan joutua

Lærdalia kohti ajaessamme sää kuitenkin parani selvästi ja saimme lopulta nauttia auringon paisteesta. Ajo tuntui edelleenkin yhtä nihkeälle. Hieman ennen Lærdalia päätimme pitää tauon ja aloimme samalla pohtimaan ruokapaikan etsimistä. Etsiminen loppui lyhyeen sillä olimme pysähtyneet paikallisen Gatukøketin (erään sortin hampurilaispaikka) pihamaalle. Sinne siis. Sisälle päästyämme taivastelimme hetken hintoja, mutta arvelimme hintojen korreloivan suoraan laatua, sillä hinnastossa oli korostettu hampurilaisiin tulevan pihvin kokoa. Itse päädyin valitsemaan juusto+pekoni -aterian (hampurilainen 160 gramman pihvillä varustettuna), jolle kertyi hintaa julmetut 108NOK eli n.14 euroa (!!!). Noh, kerrankos sitä reissussa… Jarno päätyi 101NOK:n arvoiseen juustoateriaan ja Sami puolestaan päätti törsätä isommalla piffillä varustettuun 125NOK:n Premium-ateriaan. Tuskastuttavan pitkän aikaa odotettuamme, myyjätär saapui kertomaan Samille ettei Premium-ateriaa olisikaan saatavilla ja pyysi valitsemaan jotain muuta. Sami vaihtoi ateriansa 101NOK:n arvoiseen juustoateriaan. Seurasi jotain huvittavaa katsottavaa seuraavaksi viideksi minuutiksi. Myyjättären pasmat nimittäin sekosivat vaikean laskutoimituksen edessä ja juostuaan tovin hinnaston sekä kassan väliä, sai hän vihdoin laskukoneella (!!!) laskettua takaisin palautettavan summan. Saimme tästä hupia toviksi, mutta hupi loppui jonkin ajan päästä lyhyeen (yhteensä odottelimme tilauksesta toimitukseen n. puolisen tuntia) saadessamme annokset noudettaviksemme tiskiltä. Ottaessani oman annokseni varmistin myyjättäreltä, että kyseessä varmasti olisi pekonilla varustettua annokseni. Syödessämme totesimme aterian olevan todella alimitoitettu hintaansa nähden…ja Norjan olevan kallis maa. Puoli burgeria syötyäni ihmettelin, että missähän se pekoni mahtoi luurata…etsintä ei tuottanut tulosta. Pekoni löytyi hetken päästä…Jarnon annoksesta. Paitsi, että pekoni oli kooltaan kuin postimerkki niin se oli väärässä annoksessa. 7NOK moisesta pekonisiivun irvikuvasta tuntui melkoiselta ryöstöoperaatiolta. Itselle muistiin; älä haksahda pikaruokaan Norjassa.

Lærdalin ja Aurlandin välissä sijaitsee 24,5km pitkä tunneli, jonka päätimme kiertää vuoriston kautta koska ajattelimme ettei ajaminen noin pitkässä tunnelissa olisi kovinkaan mielekästä. Vuoriston ylittävä tie (ns. Snowroad, jossa lumesta ei enää tähän aikaan ollut havaintoakaan) oli varsin kapea, mutta mukava ajaa taivaan ollessa lähes pilvetön. Alkumatkasta tosin ihmettelimme, että mistä ihmeestä visiiriin putoili pisaroita, sillä taivaalla ei mielestämme minkäänlaista sadepilveä näkynyt. Emme kuitenkaan jääneet pohdiskelemaan tätä sen enempää vaan jatkoimme matkaamme. Kuvattuani erään matkan varrelle osuvan vesiputouksen päätin antaa kameran Jarnolle, jotta tämä voisi ottaa kuvia myös ajon aikana. Sami puolestaan jatkoi meitä nopeammin matkaansa vesiputoukselta ja päätti jäädä odottelemaan meitä erääseen mutkaan saapuvaksi kuvan ottoa varten. Juuri kun olimme päässeet Jarnon kanssa liikkeelle vesiputoukselta, takarenkaaseemme liimautui huomattavasti lujempaa etenevä Varadero, jolle teimme auliisti tilaa. Mahtoi Varaderon kuski ilmetellä, muutaman mutkan päästä, mutkassa heiluvaa suomalaista, joka selvästi viittilöi jatkamaan eteenpäin ajamista. Sami näet luuli meidän tulevan mutkasta. Jarno sai napsittua ajon aikana muutaman ihan kelvollisen otoksen ja päätimme pitää ylängöllä tauon.

Putous Snowroadin varrelta Varadero katoaa horisonttiin Nakymia selan takaa Varadero paasi filmille Tulimmehan mekin sielta vihdoinkin Nakymia selan takaa Lisaa nakymia selan takaa Tuli lampaille pikkuisen kiire ja alkoivat sinkoilemaan sinne tanne Ajon aikana ikuistettu maisema Ajon aikana ikuistettu maisema Ylankomaisemaa Ylankomaisemaa

Juuri aloittaessamme taukoa paikalle saapui pilvi, joka sanoi kovaäänisesti ”Murrr!!!!”. Sami katseli taivaalle ja lausui yhden reissun ikimuistoisimmista lauseista ”Que? Taidetaan jättää tauko väliin ja jatkaa matkaa niin ehditään alta pois!”. Matka jatkui siis siltä seisomalta. Emme päässeet kovinkaan pitkälle kun vettä tuli kuin saavista kaataen. Sade kuitenkin taukosi varsin nopeasti ja jatkoimme matkaamme. Aloittaessamme laskeutumista erästä laaksoa kohden, tämän toisella reunalla näytti hieman utuiselta ja arvoimme samalla Jarnon kanssa, että olisiko kyse sateesta vaiko tyypillisestä udusta, jota näkyi vuoristossa jos yritti katsoa pidemmälle. Arvelimme kyseessä olevan udun (melkoisia Sherlockkeja taas vauhdissa) emmekä pohtineet sitä sen enempää. Edessämme ajava sivuvaunuhoppa päätti vetää sivuun sadeasun laittoa varten ja ohi ajaessamme luulin lausuvani hyvänkin vitsin kun totesin tämän olevan amatöörin, joka pelkäisi pientä sadetta (pientä tilannekomiikkaa mukamas). Pääsimme laaksoon ja vettä tuli kuin Esterin takapuolelta konsanaan. Hymy hyytyi. Tovin sateessa jatkettuamme totesin hanskojen olevan aivan litimärät ja veden pyrkivän kypärän leukasuojan kautta kaula-aukosta sisään. Totesimme Jarnon kanssa kalvollisten ajoasujemme pitävän muuten veden ulkopuolella. Samilla tilanne oli selvästi huonompi sillä hän oli liikkeellä nahkapuvulla ja tämä alkoi päästää vettä lävitseen. Lähestyessämme Aurlandia ja alkavia serpentiinejä pysähdyimme, juuri sateen loppuessa, eräälle serpentiinien yläpäässä olevalle näköalapaikalle jatkosuunnitelman tekemistä varten. Sami esitti ainoastaan yhden kysymyksen: ”Jatketaanko?”. Minä hölmönä vastaamaan, että: ”Jatketaan vaan!”. Liikkeelle lähtiessämme stumppaan pyörän rinteessä olevaan parkkipaikan ja ajoradan väliseen yhtymäkohtaan ottaen ylimääräisiä steppiaskeleita…pyörän kaato oli turhan lähellä. Heti seuraavassa serpentiinimutkassa morjestan, myöhässä, vastaantulevaa bemaria ja käännös menee selkeästi vastaantulijoiden kaistan puolelle lähelle reunaa…loistavaa, onneksi ei tullut ketään vastaan. Kuinka ollakaan, vettä alkoi tulemaan taivaalta kaatamalla…kovempaa kuin kertaakaan aikaisemmin. Tässä vaiheessa mielessä pyöri lähinnä, että sateesta olisi päästävä pois keinolla millä hyvänsä. Vauhti kasvoi suhteessa taivaalta tulevaan vesimäärään ja huomasin erään oikealle kääntyvän serpentiinimutkan jälkeen ajautuneeni suoralla kaistan vasempaan reunaan (katseeni ollessa jo seuraavassa serpentiinimutkassa). Korjasin sijaintiani enemmän oikealle, jolloin takaatani kuului kysymys: ”Väistitkö sä jotain?”. Mietin tovin, että mitähän tuohon vastaisi…kehtaisinko kertoa kyseessä olleen puhtaan vahingon vaiko päästäisikö suustani pienen hätävalheen. Taatakseni Jarnolle mielenrauhan kaatosateisten serpentiinimutkien ajaksi päätin vastata ”Joo, väistin”. Sade sen kuin koveni ja jossain vaiheessa huomasin takanamme olevan saman Varaderon, joka oli näyttänyt meille takavaloja noustessamme ylängölle. Hetken päästä tämä totesi vauhtimme olevan järjetön ja jätti meihin selvästi väliä. Matkalla ruotsalainen Saab jäi munimaan eteemme eikä ymmärtänyt väistää vaikka paikkoja olisi ollut tarjolla runsain mitoin. Ruotsalainen ajoi aivan keskellä tietä blokaten kaikki mahdolliset ohitusyritykset ja sai meiltä valojen vilkuttelua palkakseen. Onneksi vastaantuleva paikallinen sentään tajusi mistä on kyse ja parkkeerasi autonsa mutkan jälkeen siten, että Saabistikin joutui pysähtymään ja pääsimme vihdoin ohitse. Päästyämme yhtenä kappaleena alas laaksossa olevaan Aurlandiin ja sade taukosi. Ajaessamme kylän raittia pitkin havaitsin muutaman kymmenen metrin päässä selvän kaatosateen rajan ja totesin Jarnolle: ”Tsekkaa, aika hassu raja!”. ”Ai mikä raja?”, kysyi Jarno. Ennen kuin ehdin vastata, ajamme kaatosateeseen ja takaa kuului todella lakoninen toteamus: ”Ai, tämä”. Tässä vaiheessa Samin mitta täyttyi totaalisesti ja menimme läheiselle huoltoasemalle sateensuojaan. Juuri samalla hetkellä kun astuimme lipan suojaan, sade lakkasi täysin ja aurinko tuli esiin. Hieno ajoitus kerta kaikkiaan. Otin hanskat kädestäni ja väänsin niistä melkoisesti vettä. Sami puolestaan manaili povarissaan ollutta uutta digikameraa, joka onneksi oli kuin ihmeen kaupalla säilynyt kuivana. Inventaarion jälkeen Sami riisui Goretex-kalvolliset saappaansa ja kaatoi pois n. puoli litraa vettä per saapas, totesimme samalla saappaan valmistajan lupauksen kalvon vedenpitävyydestä pitävän paikkaansa. Vesi oli päässyt saappaaseen nahkapuvun lahjetta pitkin ja eihän se sieltä kalvon vuoksi poiskaan tullut. Taukoa pitäessämme kerroin Jarnolle totuuden pienestä koukkauksesta serpentiineillä. Oli kuulemma hyvä, että kerroin, mutta Jarno päätti hieman kalpeana jättää vastaisuudessa sateiset serpentiinit kyydissäni väliin, heheheh.

Vihdoin sateensuojassa, mutta mihinkas sade katosi?

Hetken kuivateltuamme jatkoimme matkaa kohti Voss:a. Pian Aurlandista lähdettyämme, ajamme pisimmän tunnelimme tällä reissulla (11,4km). Tästä muutaman kilometrin päässä ajamme jälleen tunneliin ja missaamme ”Stalheimklievan” eli vanhan ko. tunnelin kiertävän tien, jolla sijaitsisi 18%:n nousu. Harmin paikka, ehkäpä sitten ensikerralla. Voss:iin saavuttuamme alamme etsimään yöpymispaikkaa. Käymme Voss:n jälkeisellä camping-alueella tiedustelemassa mökkien varaustilannetta ja saamme tietää ainoastaan 750NOK:n arvoisen huoneiston olevan vapaana. Kiitos, mutta ei kiitos. Matka jatkuu muutaman kilometrin eteenpäin ja parin yllättävän serpentiinimutkan jälkeen päädymme erääseen laaksoon huokealle camping-alueelle. Mökki ilman vessaa ja juoksevaa vettä n. 350NOK. Suihkusta, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä mökistämme, jouduimme pulittamaan 10NOK per lärvi. Sami ikuisti terassilta sateenkaaren ja laitoimme kamppeet kuivamaan sähköpatterin eteen.

Sateenkaarikos se siella

Ennen nukkumaan menoa, käymme vielä läpi reissun tapahtumia ja saamme monet hyvät naurut, esim. vasta tässä vaiheessa tajuan koomailleeni Åndalsnesissä. Toteamme myös, että olisi kannattanut jäädä Snowroadilla ensimmäiselle taukopaikalle sillä sadealue olisi todennäköisesti kiertänyt ohitsemme, sen sijaan päätimme hölmönä puskea suoraan tämän syliin. Viimeistäänkin meidän olisi pitänyt pysähtyä katoksella varustetulle näköalapaikalle, mutta järki ei vain pelannut tässäkään vaiheessa. Seuraukset olivat tunnetut ja Samin sukat lemuavat kuolemalle siinä määrin, että joutuvat viettämään yön ulkona. Pohdimme samalla myös tulevien päivien säätä. Jarno toteaa Oslossa kuulemma paistavan seuraavana päivänä aurinko ja aloittaa lauseen päätteeksi äänekkään kuorsauksen, joka toi mieleemme Darth Vaderin (Use the force Luke!!! Khrooo Khrooo!). Melkoisen nopea simahdus, sanoisin. Hetken aikaa tätä Samin kanssa käkätettyämme, toivotamme toisillemme hyvät yöt ja vaivumme unten maille.

Päivän ajomäärä 407km ja kokonaisuutena reissua on taitettu tässä vaiheessa yhteensä 1994km:n edestä.

« Edellinen päiväSeuraava päivä »

Login