Aihearkisto: V-Strom

V-Stromiin liittyvät artikkelit; korjaukset, asennukset jne.

Laukkujen testailua

Sain vihdoinkin laukut kiinni ja lähdimme Samin kanssa pienelle testiajelulle. Matka suuntautui Fiskarsin kauniille seudulle, jossa pidimme tauon ohessa pienen kuvaussession. Samille kiitos kuvista.

Sami oli matkassa täydellä reissuvarustuksella, eli matkassa oli kaikki ne tavarat, jotka tulevat Norjan matkallakin mukana olemaan. Itse testasin tässä vaiheessa lähinnä laukkujen mukana pysymistä, joten lähdin liikkeelle tyhjin laukuin. Jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut laittaa laukkuihin jotain sillä tyhjillään olevat laukut resonoivat tietyillä kierrosluvuilla ja soralla melkoisesti. Muuten matka sujui oikein hyvin eikä laukkujen olemassaoloa huomannut mitenkään vaikka melkoiset tiiliskivet ovatkin. Jaa..juu, yhden kerran noiden olemassaolon huomasi fyysisesti: Samin ajaessa tiensivuun ja viittoessa minua neuvonpitoon, sipsutin takaata (jonne olin pysähtynyt) etanavauhtia Samin rinnalle ja yllättäen kolautin molempien laukut yhteen. Nuo laukut kulkivat niin vaivattomasti mukana, että olin jo unohtanut niiden olemassaolon tyystin. Jatkossa pitää muistaa olla tarkkana sillä leveyttä kuljetukselle kertyy peräti 104cm….eli kapeat välit saa unohtaa.

pyorat2.jpg pyorat1.jpg zegae.jpg zegaos.jpg zegat.jpg zegato.jpg zegatv.jpg zegavs.jpg

Laukuista puuttuvat vielä kunnolliset lukot, osa sisäpehmusteista ja kanisteriteline. Nuo kun saa paikoilleen niin kaikki on tältä osin valmista reissua varten.

ATTENTION: If you use these pictures the source must be mentioned. Commercial use is restricted ! !

Lokarin jatketta ja muuta roipetta

Internetissä on, palstalla kuin palstalla, suositeltu V-Stromeissa käytettäväksi etulokasuojan jatketta öljynlauhduttimen suojaamiseksi. Kyseinen värkki on juuri sillä korkeudella, että ottaa osumaa eturenkaasta sinkoilevista kivistä ja muusta sonnasta. Jatkeenhan voisi periaatteessa tehdä vaikkapa kumimatosta tms., mutta omaa silmääni hivelee enemmän jo olemassa oleva valmis kaupallinen valmiste; Extenda Fenda. Tämä Pyramidin valmistama muovinen jatkokappale ohensi lompakkoa 34 euron verran Stormilta ostettuna. Asennus on ajateltu tapahtuvaksi paketissa mukana tulevilla ruuveilla sekä muovissa jo valmiina olevilla teipin suikaleilla. Internetistä löytyy kuitenkin yksi ja tuhat muutakin asennustapaa vaihdellen ruuveista liimaan asentajan mieltymysten mukaan. Varsinainen ruuviasennus ei houkutellut, joten itse asensin tuon 3M:n kaksipuoleisella teipillä ja pop-niiteillä. 3M:n teippi olisi saattanut riittää jo yksistäänkin, mutta epäileväinen kun olen niin lisäsin 4 pop-niittiä, joiden kannat maalasin vielä mustaksi. Jälkikäteen ajateltuna kaksi ylempää popparia olisi voinut jättää huoletta pois, jolloin lokarin sivureuna olisi pysynyt ”kliininä”.

fendaextenda1.jpg fendaextenda3.jpg

Salama näyttää korostavan lokasuojassa olevia asennuksen aikaisia sormenjälkiä ja muovin harmautta…kyllä se oikeasti musta on.

Eipä ne romppeet vielä tähän loppuneet sillä tällä hetkellä odottelen saapuvaksi Hepco&Beckerin laukkurautoja ja uusia renkaita. Laukkuraudat tilasin Dirtbike:lta Itävallasta ja renkaiden toimittajaksi valikoitui edullisten hintojen vuoksi myNETmoto.com. Pitääpä muuten sanoa, että tilauksen käsittely ja lähettäminen tuntui olevan tässä putiikissa varsin rivakkaa. Renkaat olivat poistuneet rahdin kuljettajan Saksan hubista jo 4 tunnin päästä tilauksen tekemisestä. Tällä hetkellä renkaat oleilevat Tanskan suunnalla. Samalla kuljetuksella tulevat myös Samin uudet renkaat. Itselleni tulevat Metzelerin hyväksi havaitut Tourancet (V-nopeusluokassa tosin, ilm. H on lopettu tjsp.) ja Samille taasen Michelinin Anakeet.

Nykyisissä renkaissa on periaatteessa pintaa kohtuullisesti ja yksin renkailla ajaisi vielä pitkään, mutta Norjaan en raskaan kuorman (matkustaja+3 laukullista tavaraa) kanssa uskaltaudu. Nimittäin nyt allaolevien Trailwingien on moitittu muuttuvan liukkaaksi loppua kohden vaikka pintaa olisikin vielä ”runsaasti” jäljellä. Kilometrejä Norjan reissulla tullee n. 4000, joten en ota mitään turhia riskejä tämän asian suhteen eli uusilla kumeilla matkaan.

Ympyrä sulkeutui

Kukapa olisi silloin 15-vuotiaana Suzuki PV:llä huristellessani arvannut, että vielä jossain vaiheessa palaan jälleen Suzukin puikkoihin. Ei tosin PV:n vaan pari hassua kuutiota isomman pelin sarviin.

Eilen hyvin palvellut afrikkalainen vaihtui Suzuki DL650 V-Strom vm. -04:een. Afrikkalaisella ehdin ajaa kaikkiaan n. 9000km ja samalla upottaa melkoisen summan varaosiin sekä tarvikkeisiin, joten ns. persnettoa tuli enemmän kuin tarpeeksi. Vaihtohyvityskään afrikkalaisesta ei ollut kovinkaan kaksinen, mutta eipä voi 15 vuotta vanhasta pyörästä kovin suuria odottaakaan. Mikäli joku törmää rek.nro:lla BZ-295 varustettuun afrikkalaiseen tai harkitsee ko. kikottimen ostoa niin tältä sivustolta löytyy melkoisesti infoa itse laitteesta ja tarvittaessa saa vielä lisääkin sähköpostitse. Tuleva omistaja saa afrikkalaisesta hyvän ja luotettavan kulkineen, jolla pääsee kummasti mutkaista tietä eteenpäin. Vaikka taloudellisesti ”takkiin” tulikin niin afrikkalaisesta sain erittäin arvokasta kokemusta moottoripyörän roplaamisesta. Jos olisin aloittanut harrastuksen suoraan tuoreemmalla pelillä niin tuokin kokemus olisi jäänyt varmasti saamatta ja sormi olisi saattanut olla keskellä suuta pienenkin ongelman ilmetessä. Tokihan tuo V-Strom on jo sellainen tietotekniikkahirviö ettei itsellä taida juuri olla asiaa mennä koplailemaan. Perusjutut hoituvat kuitenkin nyt vähän eri ”tatsilla” kuin suoraan uuteen pyörään loikkaavalla.

strom_sivu.jpg strom_etuviisto2.jpg strom_etuviisto.jpg strom_edesta.jpg

V-Stromin mittariin oli ostohetkellä kertynyt 10800km ja nyt mittariin on kertynyt n. 400km lisää omia ajoja. Ensituntuma laitteeseen on erittäin positiivinen, kaikki toimii herkästi ja kulkua piisaa omiksi tarpeiksi riittävästi. Akuuteimpana tarvikeostona pitää Zegan laukkujen asentamista varten tilata raudat (raudat ovat tällä kertaa varmasti epäsymmetriset, joten toista jo olemassa olevaa laukkua ei tarvitsekaan vaihtaa) mahdollisimman pikaisesti, jotta Norjan reissulle tarvittavat tavarat saadaan mukaan. Takalaukku pyörässä onkin jo valmiina, joten sinnekin mahtuu mukavasti roipetta. Ei muutakuin kovaa ajoa…