Avainsana-arkisto: asennus

Tallielämää pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa raahauduin talliin ja sain suoritettua rästiin jääneen öljynvaihdon. Aiemmin syksyllähän päätin jättää kalliin 24tkm:n huollon tehtäväksi vasta keväällä, joten talviseisotuksesta selvittäisiin pelkällä öljynvaihdolla. Öljythän olisi pitänyt vaihtaa jo hieman aiemmin, heti ajojen päätyttyä, mutta vasta nyt sain otettua itseäni niskasta kiinni ja asian pois päiväjärjestyksestä.

Öljyjen vaihdossa ei sinällään ole mitään ihmeellisyyksiä, mutta taas kerran pääsi ihmettelemään Hondan insinöörien kyvyttömyyttä ajatella suunnittelemiensä pyörien huollettavuutta. Jos Afrikkalainen oli kohtuullisen ”persiistä” huoltaa (lue: puoli pyörää purettava pientäkin operaatiota varten) niin eipä VFR:kään parempaa arvosanaa saa, pikemminkin päinvastoin. Katteiden poiston jälkeen avautuva ahdas näkymä on sen sorttinen, että en voi olla hymyilemättä ja toteamatta teettäväni ilomielin isommat huollot huoltoliikkeessä. Öljynsuodattimeen pääsee käsiksi, vesiletkuista huolimatta, kohtuullisen hyvin vaikka onkin muuten sijainniltaan sellainen ettei pakoputki selviä operaatiosta ilman öljykylpyä. Paremmissakin paikoissa olen suodattimia nähnyt.

Pikkuisen hankalassa paikassa tuo suodatin Suodatinta on mahdotonta vaihtaa ilman pakoputken kylvettämistä öljyssä…onneksi on olemassa Quickleen, heh.

Öljyn lotraamisesta päästyäni päätin ruuvailla Zumon asennusalustan paikoilleen ja mallailla hieman, että miten itse aparaatti istuisi paikoilleen. Virta- ja äänijohtojen asennuksen jätin suosiolla toiseen kertaan. Asennus oli melko helppoa, joskaan ei aivan ongelmatonta. Nimittäin yhtä asiaa en voi käsittää, eli osatoimittajien vimmaa käyttää kuusiokoloruuveja paikassa kuin paikassa. Kuusiokolot ovat melko huonoja ratkaisuja silloin jos ruuvia on oikeasti kiristettävä reippaammanpuoleisesti. Niinpä tässäkin tapauksessa 3mm:n kuusiokolokanta meni melko huonoon kuntoon materiaalin antaessa periksi. Onneksi tuossa vaiheessa saattoi jo pyöritellä käsin asennusalustan tiukemmalle ohjauskolmioon.

Ohjauskolmion sisään tuleva härpäke kasattuna Selkeät asennusohjeet Osa paikoillaan

Pienten hankaluuksien jälkeen pääsin sovittelemaan Zumoa paikoilleen. Samalla kävi mielessä, että vaihtaisin ”välikappaleen” sorminkiristettävän siipimutterin perusmalliseksi, ja mielummin lukkomutteriksi, mutta tämä jäi haaveeksi sillä periamerikkalaiseen tyyliin itse pultti onkin tuumakokoa.

Koska ”välikappaleen” molemmissa päissä on kuulat, voi navigaattorin säätää melko hyvin mieleiseen asentoon. Luonnollisestikaan V-Stromin kaltaiseen loistopaikkaan ei tässä tapauksessa ole mahdollista päästä mitenkään, mutta mikä tärkeintä; näkymä mittaristoon pysyy kuitenkin esteettömänä ja virtalukkoon pääsee helposti käsiksi. Päätä joutuu ikävä kyllä kääntämään alaspäin mikäli ajon aikana haluaa laitetta käyttää. Onneksi kuitenkin Zumo tullaan kytkemään perinteiseen tapaan Autocomin perään, jolloin ääniohjauksien tullessa suoraan kypärään, laitteen tihrustamistarve vähenee.

Zumo-asennus; virtalukko helposti käsien ulottuvilla Zumo-asennus; esteetön näkyväisyys mittaristolle Zumo-asennus; näkymä oikealta puolelta Zumo-asennus; näkymä suurinpiirtein kuskin näkövinkkelistä

”Välikappaleen” avulla navigaattorin korkeutta on helppo muuttaa esim. silloin jos aikomuksena on käyttää tankkilaukkua. Tosin ”välikappaleen” korkeusvara ei taida riittää kovinkaan isolle tankkilaukulle. Toisaalta eipä tuo pahemmin haittaa kun itsellä ei ole tuota tankkilaukkuakaan, hehe.

Zumo-asennus; “välikappale” alimmassa asennossaan Zumo-asennus; “välikappale” alimmassa asennossaan osa II Zumo-asennus; “välikappale” pystyasennossa

Käytäntö sitten ensi kesänä näyttää, että miten tukeva tuo tellinki onkaan. Toivotaan, että kestää sillä Zumo ei ole laitteena sieltä keveimmästä päästä.

Bikeworldin visiitti

Kipaisin tänään Bikeworldin Vantaan toimipisteessä laitattamassa Vifferin pakoputken liitoksesta puuttuvan kiristinpannan. Jostain kumman syystä tuo panta puuttui, tai noh, selityshän on ilmeinen; pyörässä on tod.näk. ollut ns. sliparit kiinni ja laitettaessa vakiot takaisin, on panta jäänyt puuttumaan. Toisaalta liitos oli/on sen verran ruosteinen, että ilman kiristyspantaa on matkattu pitempikin siivu.

Kiristinpannan asennus kävi pikahuollon puolella sutjakkaasti…liiankin sutjakkaasti. Nimittäin kiristinpannan kulmikkuudesta päätellen, putkistoa ei ole taidettu käyttää irti, jolloin massarengaskin olisi tullut vaihdettua (käsittääkseni tämäkin osa oli tilattu) vaan kiristinpanta on taidettu murjoa putken yli paikoilleen. Ei näin!

Tulipahan taas jotenkin sellainen fiilis, että onneksi tämäkin pyörä tulee käymään huolloissa jo tutuksi tulleessa JV-Motorsport Oy:ssä BW:n sijaan.

Gavonaattoli™-asennusta ja ”Connecting People”

Joskus asioiden loppuunsaattaminen saattaapi hieman venähtää. Näin pääsi käymään Zumo-asennukseni kanssa, jonka olin kyllä aloittanut jo menneen viikon alkupuoliskolla. Vasta tänään sain tehtyä asiat loppuun ja systeemi on nyt käyttövalmis. Navigaattorin ääniohjaukset ja MP3:set tulevat nyt suoraan kypärään Autocomin kautta. Samalla Autocomin perään laitettiin johto Cobran PMR:ää varten. Eli sekin valmius on nyt olemassa.

Zumon telineeksi hankin Suzukin OEM-tuotteen (85€), joka on tarkoitettu Garminin 2610:lle, mutta toimii myös Zumonkin kanssa. Tosin itse Zumon pohjatelineen kiinnitysreiät pitää porata uusiksi, mikä ei kummoinen homma ole. Suzukin omassa (lue: SW-Motech) telineessä on se loistava puoli, että se asennetaan samoihin reikiin kuin pleksin kiinnikekin. Tällöin navigaattori sijoittuu erittäin hyvään paikkaan suoraan mittariston yläpuolelle. Mekaaninen asennus meni ns. putkeen, mutta ääni- ja virtapuolella tulikin vastaan pieniä hidasteita. Ilmeni, että Zumon mukana tullut audio-piuha oli metrin verran liian lyhyt ja jouduin hankkimaan tilalle suhteellisen järeän piuhan (mikälie kullatuilla liittimillä varustettu ”hifi-johto”). En nimittäin löytynyt muuta 2,5m pitkää 3,5mm:n urosliittimillä varustettua johtoa. Sääli sinällään, sillä Zumon oma piuha olisi ollut hyvä sen vuoksi, että sen liitin on kulmamallia ja olisi lähtenyt telineestä suoraan taaksepäin. Nyt, suoran liittimen vuoksi, johto joutuu tekemään lenkin kulkeakseen virtajohdon kanssa samasta paikasta pyörän takaosaan. Yksi asia mitä en ymmärrä on Garminin, moottoripyörään tarkoitetun, virtajohdon heppoisuus, sillä kyseisen johdon johtimien paksuus on valehtelematta n. 0,4 tai 0,5 neliöistä tai jopa ohuempaakin, laita noihin nyt sitten liittimiä tms. Ironisesti valmistaja on laittanut asennusosiensa mukaan 1,5 neliön johtimelle tarkoitetut liittimet. Hieman paksumpi johdin olisi ollut huomattavasti parempaa kestonsa ja muiden ominaisuuksiensa puolesta. Asennus on nyt kuitenkin tehty viimeisen päälle ja homma toimii. Nyt kelpaa kesällä etsiä mutkapätkiä navin avulla tai vaikkapa ajaa auringonlaskuun hempeä balladi korvissa soiden.

Etukate poistettuna Telineen asennus pleksin säätökiinnikkeeseen Teline paikoillaan…huomaa järeä audiojohto ja ruma lenkki Zumo mittariston ylapuolella aika optimaalisessa paikassa suoraan nakokentassa Alkaa pikkuhiljaa olemaan penkin alla täyttä. Aluskotelosta löytyy 12V:n pistoke, Autocom ja tarvittaessa GSM latureineen sekä PMR

Oman pyörän asennuksien jälkeen siirryimme Jarnon Reveren kimppuun ja asensimme pyörään Autocomin kypäräpuhelinjärjestelmän, jotta yhteydenpito PMR:llä pyörästä pyörään onnistuisi kesän reissuilla. Samalla yritimme asentaa myös keskitukea, mutta totesimme sen mahdottomaksi ilman pakoputken irroittamista. Kun meiltä puuttuivat tarvittavat tiivisteet, päätimme jättää asennuksen Bikeworldin tehtäväksi.

Testasimme Autocomin asennuksen jälkeen PMR:n toimintaa järjestelmässä ja voipi olla, että menee vielä tangentin ostamiseksi, sillä PMR:n omaa VOXia käytettäessä linja tuppaa jäämään auki melko pitkäksi aikaa. Eli mitään kovin jouhevaa keskustelua ei voi odotusaikojen vuoksi käydä (odotettava, että toinen PMR lopettaa lähettämisen). Tosin internetistä luetun perusteella alikanava-toiminnon (ns. salaus tms.) disabloiminen voi auttaa viiveen pienemiseen yllättävän paljon. Siirrymme siis käyttämään jotain kahdeksasta pääkanavasta (käytännössä kanavat 2-7), joka tuskin aiheuttaa mitään ongelmia. Lisäksi Roger-toiminto on aktivoitava, jotta tietäisi milloin vastapuolen puhelin on vapauttanut linjan. Parhaaseen tulokseen päästäisiin luonnollisesti käyttämällä erillistä tangenttia, mutta 65€:n hinta per tangentti tuntuu melko kalliilta investoinnilta jos VOX:lla pärjäisi edes jotenkuten.

Lunta tupaan, prkl osa II

Kuten jo aiemminkin mainitsin niin laitoin tilaukseen Hepco&Beckerin laukkuraudat Stromiin. Syyt miksi jouduin kyseisen valmistajan raudat valikoimaan ovat yksinkertaisesti seuraavat; ovat epäsymmetriset ja 15mm paksut sekä sen malliset, että alulaukut voi ylipäätään näihin asentaa (kehikon muoto neliö) järkevästi. Zegan laukkujen asennussarja vaatii nimenomaan 15mm:n paksuiset raudat, käytännössä siis H&B:n raudoille tarkoitetut sillä esim. Fivestarsin raudat ovat 12 milliset eli liian ohuet.

Hepco&Beckerin laatu ei taaskaan tehnyt mitään yllätystä, on nimittäin aivan paskaa edelleenkin. Jo Africa Twinin rautojen kanssa taistelin melkoisesti ja sain asennettua ne tukevasti vasta kun heitin mukana tulleet pultit ohjeineen roskakoppaan ja aloin soveltamaan (ei siltikään selvitty ilman putkipihtejä ja ruuvipuristinta). Tällä kertaa kiinnityspisteiden kanssa ei voi kikkailla vaan joudun tekemään lattaraudasta siirtopalikoita. Nimittäin vasemmanpuoleinen rauta jää takareunastaan n. 2,5-3cm liian lähelle pyörää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vasemmanpuolen laukku harittaisi törkeän paljon ulospäin etureunastaan kun taas oikeanpuolen laukku olisi aivan suorassa. Suorastaan käsittämätöntä kuraa tuo verstas suoltaa ulos.

Ei oikein istu ei istu vaikka kuinka eri kulmasta katsoo ei istu tastakaan kuvakulmasta oikea puoli on kuitenkin ok ruuvit avattuna ilman jannitysta

Jos Hepco&Becker on arvostettu laukkujen valmistaja niin rautojen kohdalla on teutoneilla todellakin opettelemista. Takaan ja alleviivaan, että kolmatta kertaa en kyseisen firman rautoihin tule koskemaan edes pitkällä tikulla sillä muutenkin ”rautasetistä” löytyy sanomista mm. ohjeet ovat saksaksi. Käsittämätöntä, että vielä tänä päivänä teutoneilla on otsaa pitää itseään niin ylivertaisena ettei edes englanninkielisiä ohjeita saada mukaan. Babelfishin hapuilevan käännöksen avulla selvisi, että takaperälevystä pitää viilata 2,5mm pois. Ilman Babelfishiä olisi jäänyt tuokin huomaamatta. Vilkkujen siirtokaan ei ollut aivan ongelmatonta (ohjeiden mukaan johdot olisi pitänyt vetää takalampun ja muovin välistä, huh huh), mutta onnistui kuitenkin johtoja jatkamalla ja omaa päättelykykyä käyttämällä.

Menipä siis virittelyksi tämäkin asennus. Alla kuvia valmiista virityksestä, ei kaunis mutta ainakin toimii. Summasummarum Seppo Rädyn sanoin: Saksa on paska maa.

viritys koko komeudessaan Valmista kauraa hieman eri asennossa kuin ennen oikealta ja vasemmalta

EDIT: Sentään jotain positiivista tällekin päivälle. Nimittäin viime viikon maanantaina tilatut renkaat saapuivat. Kuvassa vasemmalla Anakee-pari ja oikealla Tourance-pari.

Renkaat

Päivitystä laukkurautojen osalta 17.7.:

Olen nyt pariin kertaan yrittänyt saada Hepco&Beckeriin yhteyttä sähköpostitse viallisen laukkuraudan osalta, mutta turhaan. Ilmeisesti ko. putiikkia ei paskaakaan kiinnosta asiakkaat ja heidän ongelmansa. Tästä voin ainakin itse tehdä sen johtopäätöksen etten tule enää koskaan hankkimaan mitään kyseisen yrityksen valmistamaa tuotetta, vaikka olisi ainoa valmistaja maan päällä. Lisäksi boikottiin menee myös Dirtbike Offroad-Versand, joka ainoastaan kiitteli ongelman ratkaisukykyäni ja toivoi viritykseni kestävän. Heidän mielestään raudan sopimattomuus johtuu ”pyörien versioeroista” tai miten tuon heidän käyttämänsä ilmaisun ”serial deviation” nyt suomentaisi. Mitenhän tuohonkin nyt sitten suhtautuisi. DL650 tuli markkinoille 2004 ja tuskin tuo on rungoltaan tms. muuttunut niin paljoa, että tarvitsisi/kuuluisi lisätä reilu 3 senttiä leveyttä rautoihin omatoimisesti. Oli miten oli, mutta jälleenmyyjä pesi kätensä asiasta, joten eipä tarvitse heidänkään kanssa enää asioida. Onneksi on sentään Touratech olemassa vaikka tarjonta Wee-Stromiin on lähes yhtä heikkoa kuin RD04:een. Tonniseen saisi jo huomattavasti enempi roipetta.