GB-Gym

Tarkastelet parhaillaan avainsanalla GB-Gym merkittyjä artikkeleita.

BJJ-seminaareja tuloillaan

Tämän vuoden alkupuolisko tuntuu olevan BJJ-seminaarien kulta-aikaa ja tarjolla useampiakin eri tilaisuuksia, joissa lajin harrastaja voi kartuttaa osaamistaan ja kehittää omaa “peliään” alan todellisten konkarien opetuksessa.

Olen itsekin ilmoittautunut parille leirille; Näistä ensimmäinen on jo parin viikon päästä, jolloin HMAC:n vieraaksi saapuu Paul Deeter, joka toimii tällä hetkellä Brasilian Barreto Teamin päävalmentajana. Tiedossa on yhteensä neljä puolentoistatunnin mittaista treenisessiota lauantain ja sunnuntain aikana. Toinen leiritys puolestaan osuu maaliskuun puoleen väliin, jolloin GB-Gymin vieraaksi saapuu, laajemmallekin yleisölle UFC:stä tuttu, Demian Maia. Tällöin voin valitettavasti osallistua vain kaksiin, lauantaille ja sunnuntaille osuviin, BJJ-harjoituksiin. Kaiken kaikkiaan viiden päivän aikana olisi tarjolla yhteensä kuudet BJJ-harjoitukset, mutta neljän treenikerran kellonajat eivät osu oman kalenterini kanssa yksiin sitten millään.

Odotan leirejä todella suurella mielenkiinnolla ja toivonkin, että näistä jäisi jotain takaraivoon tulevaisuutta silmälläpitäen. Lisäksi toivoa sopii ettei allekirjoittaneen mahdolliset loukkaantumiset muuta suunnitelmia, nimittäin niitä on viimeaikoina ollut enemmän kuin tarpeeksi.