HMAC

Tarkastelet parhaillaan avainsanalla HMAC merkittyjä artikkeleita.

Viime aikojen sairasteluiden ja muiden kiireiden ansiosta on treenaaminen jäänyt vähän vähemmälle. Niinpä olo on nyt mitä mainoin kun kävin ottamassa BJJ-lisäoppia HMAC:n järjestämällä ja Murin vetämällä 3 tunnin intensiivikurssilla. Ohjelmassa oli mm. omoplataa ja muuta mukavaa. Tekniikat ja sparrit päätyivät “nauhalle”, josta koostan jossain vaiheessa DVD:n oman seuran käyttöön. Tällä kertaa nauhalle tuli myös omaa sparria, mikä olikin aika mielenkiintoista, joskin kauheaa, katsottavaa omalta kotisohvalta käsin. Ei kuvausteknisesti vaan suorittamisen osalta, määrätietoisuutta otteisiin tarvittaisiin paaaaljon enemmän. Tietty jaksaminenkin auttaisi aika paljon :-)

Viikonloppu vierähtikin tällä kertaa sangen BJJ-painotteisesti. Päivät tuli opiskeltua lajia HMAC:lla Paul Deeterin seminaarissa ja lopuksi vielä sunnuntai-ilta omalla treenivuorolla.

Seminaari tarjosi sellaisen rautaisannoksen kuristustekniikoita, että kaula on enemmän tai vähemmän hellänä. Toki muitakin tekniikoita käytiin yhteensä neljän eri puolitoistatuntisen session aikana lävitse. Leiri oli kaikinpuolin onnistunut ja esitänkin ison kiitoksen niin HMAC:lle kuin itse kouluttajillekin.

Itselle muistiin: Ota videokamera mukaan ensi kerralla.

BJJ-seminaareja tuloillaan

Tämän vuoden alkupuolisko tuntuu olevan BJJ-seminaarien kulta-aikaa ja tarjolla useampiakin eri tilaisuuksia, joissa lajin harrastaja voi kartuttaa osaamistaan ja kehittää omaa “peliään” alan todellisten konkarien opetuksessa.

Olen itsekin ilmoittautunut parille leirille; Näistä ensimmäinen on jo parin viikon päästä, jolloin HMAC:n vieraaksi saapuu Paul Deeter, joka toimii tällä hetkellä Brasilian Barreto Teamin päävalmentajana. Tiedossa on yhteensä neljä puolentoistatunnin mittaista treenisessiota lauantain ja sunnuntain aikana. Toinen leiritys puolestaan osuu maaliskuun puoleen väliin, jolloin GB-Gymin vieraaksi saapuu, laajemmallekin yleisölle UFC:stä tuttu, Demian Maia. Tällöin voin valitettavasti osallistua vain kaksiin, lauantaille ja sunnuntaille osuviin, BJJ-harjoituksiin. Kaiken kaikkiaan viiden päivän aikana olisi tarjolla yhteensä kuudet BJJ-harjoitukset, mutta neljän treenikerran kellonajat eivät osu oman kalenterini kanssa yksiin sitten millään.

Odotan leirejä todella suurella mielenkiinnolla ja toivonkin, että näistä jäisi jotain takaraivoon tulevaisuutta silmälläpitäen. Lisäksi toivoa sopii ettei allekirjoittaneen mahdolliset loukkaantumiset muuta suunnitelmia, nimittäin niitä on viimeaikoina ollut enemmän kuin tarpeeksi.