Avainsana-arkisto: ORG! Webshop

PMR:ien testausta ja parit hankinnat

Testasimme eilen tienpäällä Jarnon kanssa Cobran PMR:ien toimintaa Autocomin jatkeena. Aikaisemminhan testasimme aparaatteja hyvin pikaisesti ja totesimme tuolloin, että pientä viilausta joudutaan harrastamaan, jotta puhelimet toimisivat reissussa parhaalla mahdollisella tavalla.

Puhelimissa käytämme, ainakin toistaiseksi, ns. VOX -toimintoa jolloin linja aukeaa automaattisesti puheen alkaessa. Huonoa tässä systeemissä on se, että mikäli tulee tarvetta esim. aivastella niin pärskäys päätyy eetteriin kaikkien kuultavaksi. VOX:n herkkyydeksi (asteikko 1-5) jouduimme hyvinkin pikaisesti säätämään puhelimista asentoon 3, sillä jostain syystä herkemmällä asetuksella linja pysyi auki pitkiä aikoja hengitysäänien aktivoidessa linjan auki. Hassua tässä oli se, että Autocomin kuulokkeiden kautta ei kuullut linjan jääneen auki (normaalisti itse kuulee puheensa tms. kuulokkeiden kautta). Pieni säätö puhelimen VOX -herkkyydessä auttoi ongelmaan ja pääsääntöisesti linja aukesi siten kuin olimme toivoneetkin.

Käytimme puhelimissa salaamatonta peruskanavaa, sillä internetin syövereistä löydetyn arvion perusteella alikanavan (ns. salaus) käyttö viivästyttää puhelimien välistä liikennettä ikävästi. Kyseinen viivehän todettiin käytännössä jo aikaisemmassa pikatestissämmekin. Lisäksi kytkettyämme vielä Roger-toiminnon päälle saatoimme todeta systeemin toimivan tienpäällä paremmin kuin olimme oikeastaan odottaneetkaan. Vaikka puhelimet ovat sijoitettuna penkin alle molemmissa pyörissä niin oli kantomatka yllättävän hyvä. Käytännössä kantomatka on useita satoja metrejä, mikä riittää meille. Kuuluvuuden rajalla ääni hieman säröytyy, mutta kohinasalvan poiskytkemiselle emme nähneet vielä tarvetta. Käytetään se optio sitten Norjassa mikäli maasto alkaa tekemään tepposia.

Samalla kun testasimme puhelimien toimintaa käytännössä niin itse otin käyttöön maanantaina ORG!:n Webshopista hankkimani Forcefield -selkäsuojan. Suoja tuntui päällä varsin hyvältä sen muotouduttua alkujäykkyyden jälkeen kehon muotoihin. Toivottavasti suojan toimintaa ei tarvitse koskaan testata käytännössä vaikka testivoittaja onkin.

Lisäksi tällä hetkellä odottelen postipakettia Irati Oy:ltä, josta tilasin Laminar Lip -tuuliohjaimen nykyiseen pleksiin kiinnitettäväksi. Palaan tämän lirputtimen käyttökokemuksiin sitten joskus myöhemmin.

Shoppailua keskellä viikkoa (Samia peesaten, tietty! toim.huom.)

Jaahas, unohtakaapa aiempi hehkutukseni Zumo 450:stä. Varsinkin se kohta, jossa julistin tuon mallin olevan juuri SE navigaattori, joka tulee ostettua. Nimittäin kävipä sitten niin, että huomasin eräällä jenkkisaitilla (joka on jollain tasolla kytköksissä Touratechiin, ehkä jälleenmyyjä tms.) olevan ennakkomyynnissä tuota 450:stä ja hinta oli vaatimattomat 100 taalaa halvempi kuin 550 (eli ns. Europe -malli täälläpäin). Joka tapauksessa Garminin sivustolla saatavuus 450:ssä on edelleenkin Q1, joten enpä jaksanut enää odotella (tätä voi tietty joutua katumaan piakkoin) ja pistin Zumo 550:n tilaukseen ORG! Webshopista. MotOrg ry:n jäsenetuna hinnasta sai vielä muutamia kymppejä pois, joten hinta jäi halvemmaksi kuin Lohenettessä ja Marineassa, ainoastaan Porvoon Venetarvikkeessa on tällä hetkellä halvempi hinta.

Miksipä sittenkin siis Zumo 550? Syitä oli loppupeleissä parikin; Ensinnäkin 500 -mallia olisi saanut Erätukusta varsin kohtuulliseen halvempaan 639€:n hintaan, mutta tällöin laitteeseen olisi kuitenkin pitänyt ostaa erikseen isompi muistikortti sillä Euroopan kartta ei olisi mahtunut 500:n sisäiseen muistiin (on meinaan pienempi kuin 550:ssä). Toiseksi laskeskelin, että autokäyttöä varten olisi pitänyt ostaa autokäyttötarvikkeet, joten hinta olisi noussut samaan ellei jopa korkeammaksi kuin 550:n. Kolmanneksi 450:n hinta Suomessa on vieläkin mysteeri…varsinkin jos huomioidaan, että tälläkin hetkellä myydään esim. Quest 2 -mallia n. 599€:n hintaan eli Zumo 500:sta saa jo lähes samalla rahalla (kts. Erätukku). Mitähän tapahtuu Quest 2:n hinnalle Zumo 450:n rantauduttua Suomeen? Anyway, 450:een olisi jälleen pitänyt ostaa autoromppeet ja hyvässä lykyssä vielä jotain muutakin. Saattaahan tuo ääniohjaus olla sittenkin ihan jees feature…autoillessa.

[EDIT 9.3.2007 klo 19:40] No niin, nyt on laite omissa hyppysissä. Tulevan viikonlopun aikana täytyy vähän perehtyä masiinaan ja sen ominaisuuksiin. Peruskäyttö näyttää simppeliltä, mutta eiköhän tuossa silti riitä opiskeltavaa kevään ajaksi.

Siinä se on…kauan kaivattu navigaattori romppeineen

Mittarilukema 55950km; osien uusintaa

Kuten pyörää ostaessakin jo havaittiin niin renkaat, ketju ja rattaat ovat elämänsä ehtoopuolella.

Renkaiksi vaihdatettiin Metzeler Tourancet, eteen 90/90-21 ja taakse 140/80R17 (ORG!/Reliatec Oy, yht. 207€). Ketjuksi valittiin DID ja rattaaksi taakse JT (ketju ja ratas Allright Oy:stä, yht. 154€). Eteen laitettiin alkuperäinen Honda-tuote prikkoineen päivineen (BikeWorld, yht. 55€).

Vaihdon yhteydessä havaittiin, että vetoakselin pään boorit hieman kuluneet tarvikerattaan käytöstä johtuen ja muille opiksi: Käytä ainoastaan orggis-eturatasta, joka on vaimennettua mallia ja selvästi leveämpi kuin tarvikevastaavat, joista kaikenlisäksi puuttuvat em. vaimenninkumit. Vaihda aina rattaan vaihdon yhteydessä myös lukkoprikka. Vetarin päähän kannattaa myös aika-ajoin laittaa vaseliinia ehkäisemään kulumista. Vetarin vaihto ei ole ihan mikään pikkujuttu sillä tämä vaatii koneen halkaisun.

Nopeusmittarin vaijeri irrotettiin mittarin päästä ja öljyttiin. Neulan vipatus kovemmassa vauhdissa hävisi.

Renkaiden, rattaiden ja ketjun vaihto suoritettiin Muijalassa Powerkings Ay:n toimesta loistavan palvelun kera 92€:n hintaan.