Avainsana-arkisto: Photokromaattinen visiiri

Takuukeikka visiirille

Marushinin photokromaattinen visiiri meni tänään vaihtoon. Visiiriin oli ilmaantunut (tai sitten olivat jo uutena, mutten vain huomannut niitä) useampiakin kohtia, jotka aiheuttivat ikävää näkymän taittumista läpi katsellessa. Lisäksi tuntui siltä, että visiiri ei enää tummentunut niin tummaksi kuin uutena.

Vaihto sujui mutkitta Eurobikerin tiskillä. Tällä kertaa tarkistin visiirin huolellisesti ennen kaupasta poistumista. Ilmeisesti photokromaattisuus tehdään jollain ”lakalla” (tai lakan ja kalvon yhdistelmällä), sillä tässä uudessakin on havaittavissa pieniä, näkökentän ulkopuolella olevia, roskia ”lakkauksessa”. Minkäänlaisia taittumista aiheuttavia kohtia en havainnut.

Hiilikuitua pään suojaksi

Mp-messuilla tutustuin Schuberthin C3:een ja olin erittäin varma, että kyseinen kypärä on Conceptini seuraaja. Noh, eipä siinä sitten niin käynyt vaan, ehkäpä pikkuisen yllättäenkin, investoin Sharpin testissä täydet 5 tähteä saaneeseen Marushinin RS1 Carbon:iin ja photokromaattiseen (tummenee ja vaalenee itsekseen UV:n vaikutuksesta) visiiriin.

Ero edelliseen kypärään on aivan huikea, sillä ”Marsu” on todella kevyt hiilikuitukypärä, vain 1050 grammaa, vanhan Conceptini painaessa jotain 1600 gramman luokkaa. Jos Concept on/oli äänekäs niin ”Marsusta” puhuttaessa eteen pitää lisätä vielä yksi adjektiivi – erittäin. Vapaassa ilmavirrassa kypärä on kohtuu hiljainen, kuten Concept:kin, mutta VFR:n pleksin aiheuttamissa pyörteissä huminaa riittää. Joka tapauksessa meteli ei ole ylitsepääsemätön ongelma, sillä olen tottunut käyttämään tulppia ajaessani.

Kolmas maininnan arvoinen ominaisuus on kypärän äärimmäisen tehokas tuuletus, joka saattaa erittäin kylmällä kelillä muodostua ongelmaksi. Aika näyttää, että jäätyykö nenä vai ei. Tuuletus aiheuttaa sen verran kovia ilmavirtauksia kypärän sisään, että Autocomin setti saattaa jäädä asentamatta.

Photokromaattisesta visiiristä on vielä toistaiseksi paha sanoa mitään, sillä en ole päässyt vielä testaamaan kypärää kunnon auringon paisteessa. Palaan tähän kun saan lisää kokemuksia.